Soanlahti

Ensimmäinen kirkko siirrettiin Soanlahdelle Kirkkolepälahdesta. Keisarillisen majesteetin käskyllä kirkko oli määrätty siirrettäväksi jo 1830, mutta siirto tapahtui vasta 1855, jolloin Soanlahti erotettiin Ruskealasta omaksi kappeliksi ja Keisarillisen Majesteetin kiertokirjeellä omaksi kirkkoherraseurakunnaksi. Samalla määräyksellä liitettiin Korpiselän, Suojärven, Suistamon ja Niinisyrjän kylä Ruskealasta Soanlahden seurakuntaan. Kirkko sijaitsi ilmeisesti kirkkotarhan koilliskulmassa. Kirkossa ei ollut urkuja eikä lämmitystä. Tämä ensimmäinen kirkko purettiin uuden valmistuttua 1891 ja hirsistä rakennettiin pitäjän ensimmäinen kansakoulu. 

Toinen kirkko rakennettiin vuosina 1889-1890 ja se oli ristikirkko, jonka sisänurkat olivat veistetyt. Kirkon piirustukset oli tehnyt arkkitehti Karl Engel. Kirkkoon oli suunniteltu erillinen kellotapuli, mutta sitä ei rakennettu. Kello oli tornin poikki tukipalkkeihin kiinnitetty. Kelloja oli vain yksi. Aikaisempi halkesi keisari Aleksanteri III kuolinkelloja soitettaessa. Laatokka lehti kertoi asiasta 15.5.1895 näin: 

Kirkonkello halkesi

Keisarikelloja soitettaessa sattui Soanlahden ainoalle kirkonkellolle se vahinko, että kello pitkällisen soiton pakosta halkesi niin, että siitä tipahti osia pois. Vasta perustetulle vähävaraiselle seurakunnalle tuli siitä hyvinkin tuntuva vahinko. Kirkkoherra R Tawastin toimenpiteen kautta on jo uusi kello tilattu Helsingist muutamaksi vuodeksi velaksi.

Seurakunta hankki uuden kellon, joka on evakkovaiheiden jälkeen päätynyt kirkkohallituksen määräyksestä Haapavedelle. 

Luterilainen kirkko oli Karjalan honkaa ja iso, yli 1000 istumapaikkaa. Kivijalka oli tehty hakkukivestä ja perustettu kahden metrin syvyydellä olevasta kalliosta lähtien.  Kirkko korjattiin 1900, jolloin siihen laitettiin kaminalämmitys, seinät ja lattia maalattiin ja tehtiin peltikatto. Laatokka lehti kertoi asiasta 22.12.1900 näin:

Soanlahden kirkonkokouksesta t. k. 9. p. m. m päätettiin kirkkoa lämmittää ja kohta hankkia noin 8000 markan urut kirkkoon. Hyvä olisi jos ylentävä kirkollinen herranpalvelus, kirkko-urkujen säveleet lauluineen vetäisivät yhdessä enemmän, oikein kosolta kirkkoonkävijöitä, sillä tähän saakka useasti on seurakunta tunnustanut  itseään huonoiksi kirkonkävijöiksi, katsoen harvalukuisuuteensa kirkossa. Kun joka päivä ravitsemme ruumistamme parhaan mukaan, olisi suurempi syy ahkerammin henkeämmekin Jumalan sanan rieskalla ravita, sanoo kirjeenvaihtajamme. Ravinnotta ruumis kuolee, ja niin käy hengellekin ilman ravintoa. Sairas ja kuollut ei kaipaa ravintoa enää.

Toisen kerran kirkkoa korjattiin 1927, jolloin peltikatto maalattiin ja suoritettiin ulkomaalaus. Kirkko oli talvella kylmä ja vaikka sitä lämmitettiin neljällä kaminalla. 

Alttaritaulun oli maalannut T.G. Tuhkanen (Tuukkanen?) ja se luvutettiin seurakunnalle 1915. Taulu kuvasi Jeesusta 12-vuotiaana temppelissä pappien ja kirjanoppineiden ympäröimänä. Taulun oli lahjoittanut insinööri A. Winter puolisoineen. Talvisodan evakkoon lähtiessä taulu otettiin mukaan ja sen oli tietymättömillä kymmeniä vuosia, kunnes se löytyi ja on nykyään sijoitettuna ja nähtävillä Nivalan seurakuntakodilla. 

Urut päätettiin hankkia 1919. Ne olivat Martti Tulenheimon urkutehtaan valmistamat Kangasalla, 22-äänikertaiset. Vihkimisjumalanpalveluksen jälkeen Tampereen urkuri, Aarne Vegelius, antoi konsertin. 

Kerrotaan erään sotilaspastorin viimeisinä tunteina ennen talvisodan aikaista Soanlahden venäläisille luovuttamista päästäneen urkupillit irti, sitoneen ne kelkkaan ja vetäneen kahdeksan kilometriä Pienen Jänisjärven yli Laajankylän puolelle. Urkupillit katosivat muun evakuoidun tavaran mukana kenenkään niistä huolehtimatta. Kirkon muista välineistä messukasukat ja ehtoollisvälineet palvelevat osaltaan entisiä seurakuntalaisia Ylivieskassa ja Nivalassa. Kirkonkello on sijoitettuna Haapavedelle. (Ylivieskan kirkko paloi maaliskuussa 2016. Kaikki meni.)

Karjalan valtausta seuranneena "kotonaolon" aikana jumalanpalvelukset pidettiin ensin Kiprosen ja sitten Kuusiston talossa. "Evakkomatkaltaan" Soanlahdelle tuotu kirkonkello laitettiin erikoiselle telineelle, josta käsin sen kumahtelut kutsuvat jumalanpalveluksiin. Sillä soitettiin myöskin kuolinsanomat ja hautauskellot. Talvisotaa seuranneen Karjalan luovuttamisen yhteydessä Soanlahden kirkko jäi ehyenä rajan taakse. Kun jatkosota alkoi, venäläiset perääntyessään polttivat kirkon kuten suurimman osan kirkonkylästäkin. 

Messukasukka näytteillä Nivalan Tillari-Galleriassa.

Papit 

Filemon Dahl      s. 8.7.1809 - k. 26.1.1888 
Toimi Salmin, Suojärven ja Korpiselän rajaseudun saarnaajana Soanlahden seurakunnan perustamiseen saakka. 

Karl Rober Tawast s. 27.8.1847 - k. 1919 
Kirkkoherrana 1888 - 1899, virkaatekevänä kirkkoherrana vuodesta 1885 lähtien. Vuonna 1899 ero sairauden takia. Hoiti neljä pitäjää käsittävää seurakuntaa. Kuusi kertaa vuodessa kirkkoherra joutui kiertämään Korpiselän, Suojärven ja Suistamon lenkin, matka käsitti noin 500 km. 

Hugo Alfred Kalaja s. 5.4.1872 - k. 14.1.1946 
Rovastin arvo 1925. Palveli seurakunnassa 1.5.1921 - 1.5.1927.

Nike Raila s. 18.12.1895 -
Palveli 1.5.1928 - 1.5.1937 

Lauri Hyvärinen s. 30.5.1900 -
Kirkkoherrana 1.5.1938 - 

Lisäksi kirkkoherroina olivat Vegelius, Multanen, Elo ja apulaisina Lehtinen, Sarkkinen, Hämäläinen, Räty, Hämäläinen, Kuusisto, Suvanne, Tevaluoto, Nukari, Heikkilä, Ruskokivi, Vapalahti, Repo, Leikkonen.

Lähde: Soanlahti synnyinseutumme, Johannes Moilanen

Kirkkoherra Tawast. Kuva: Seuran arkisto                  Rovasti Kalaja. Kuva: Seuran arkisto 

Pastori Wegeliuksen perhe. Kuva: Seuran arkisto         Pastori Ruskokivi perheineen. Kuva:Seuran arkisto

Rovasti Tawastin hautamuistomerkki
Soanlahden luterialisella hautausmaalla 2009.
Kuva: RV